Vuorenkylässä – arvostelut

Vuorenkylässä-levyn kansi

Kitaristi ja laulaja Marja Mattlar on jo kymmenisen vuotta kiertänyt keikkapaikkoja kantelemuusikko Eveliina Kontion kanssa, mutta levyttämään duo pääsi vasta nyt. Mattlarin kotona Vuorenkylän Harjussa purkitettu pelkistetty tupakonsertti hellii kuuntelijaa folkeilla laulelmilla. Tunnelma on todella tiivis – voi melkein kuulla yleisön pidättelevän hengitystään kappaleiden aikana. Cumuluksen edustamasta kerronnallisesta traditiosta kumpuavat tarinat elämän suloisesta tuskasta ja onnesta pakottavat hiljentymään. (5/5)

Juha Seitz / Ilkka 6.3.2008

Laulaja-lauluntekijä Marja Mattlar on työstänyt omannäköistään materiaalia jo pian kahden vuosikymmenen ajan. Parhaiten hänet tunnetaan rockpiireissä kauniinhaikeasta Lintu-kappaleesta, josta Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus teki oman versionsa. Tämä helmikuun lopulla julkaistu albumi on Mattlarin toinen livelevy. Kuten nimi kertoo, se taltioitiin viime kesänä Hartolan Vuorenkylässä. Levy soi pelkistetyn kauniisti. Marja Mattlarin lumoavan kaihoisan äänen sekä akustisen kitaran lisäksi konserttia säestää Eveliina Kontion kanteleensoitto. (3/5)

Saara Autere / Rumba 5/2008

Tuore Marja Mattlarin levy on konserttitaltiointi Vuorenkylästä, jossa hän esiintyy pitkäaikaisen duokumppaninsa Eveliina Kontion kanssa. Mattlarin laulun sekä kitaran ja Kontion kanteleen yhteistyö on korvia hivelevän aistillista. Musiikki värähtelee kirkkaana niin kuulijan sielussa kuin kaiuttimienkin kalvolla. Konsertin äänityksistä vastaavat Ilmari Issakainen ja Tyko Saarikko.

Mattlarin musiikki ui omaa uomaansa, ei levyteollisuuden valtavirrassa eikä sitä vastaan, ja laulutyylikin on antaumuksellisen omintakeinen. Levylle on koottu helmiä vuosien varrelta (muun muassa Löytöretkellä, Kehtolaulu, Taivaanlaiva, Lintu) ja ne soivat pelkistetyn kuulaasti ja kuulijaa liki tullen. Sanat puhuttelevat hitaasti painotettujen sanatavujen ja musiikillisten sykähdysten kautta. Kanteleen kielien ylös ja alas juoksutukset tuovat mieleen keväiset purot ja auringonsäteet.

Lauluissa kuuluu syvä sanoma ja sävelten herkkyys. Mattlarilla on taito luoda kuulijalle tila, jossa hän voi pysähtyä omien ajatusten ja mielenmaiseman ääreen. (5/5)

Kirsi Taivainen / Keskisuomalainen 8.3.2008

Hartolan satakieli, lampaankasvattaja ja lauluntekijä Marja Mattlar (laulu ja kitara) ja Eveliina Kontio (kantele) pitivät kesällä 2007 kaksi tupakonserttia Mattlareiden kotona Vuorenkylässä. Nyt voimme aistia konsertin herkän ja intiimin tunnelman Ilmari Issakaisen ja Tyko Saarikon äänittämältä levyltä.

Levyllä on 14 aikaisemmin julkaistua laulua lähinnä Vesi- (2000) ja Tuli- (2003) -albumeilta, joiden materiaalia Marja ja Eveliina ovat esittäneet kiertueella.

Kanteletaiteilija Eveliina Kontio todistaa hienosti, että kantele on monipuolinen soitin, jolla osaava muusikko voi loihtia mitä erilaisimpia tunnelmia ja musiikillisia kudelmia Marjan luonnollisen lauluäänen ja pelkistetyn kitaransoiton ympärille. Saumattomasti yhteen hitsautunut duo.

Vertasin Löytöretkellä-laulun studioversiota ja liveversiota. Molemmat ovat veret pysäyttäviä kokemuksia, hienoja esityksiä.

Levy on kirjallisuuden ja musiikin onnellinen avioliitto. Teksti on pohdintaa ja muistelua elävästä elämästä. Laulut sisältävät universaaleja teemoja (Tässä elämässä, Elämätön elämä, Elinkautinen) ja tuokiokuvia äidin elämänpolulta (Lähtölaulu, Muutto). Levyn päättää hevirokkibändi Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukauksen tunnetuksi tekemä hitti Lintu.

Ammatti- ja kriitikkopiireissä Mattlarin levytuotanto on rankattu taiteellisesti huipulle.

Mattlarin musiikki pakottaa kuuntelemaan sanoja, kuten Hectorin tai Toni Edelmannin säveltämät laulut. Levyn kuunteleminen voi aluksi ahdistaa, mutta jos uskaltaa rohkeasti tehdä retkiä sisimpäänsä voi nähdä uusia jännittäviä maisemia. Levykannen maisemakuvat ovat Tyko Saarikon kädestä.

Matti Jaatinen / Itä-Häme 18.3.2008

Kymmenen vuoden tauon jälkeen Marja Mattlar on julkaissut live-albumin heinäkuussa 2007 pidetystä tupakonsertistaan. Duokumppaninaan kuullaan kanteleensoittaja Eveliina Kontiota.

Levyn kappaleet ovat pääasiassa Vesi- ja Tuli-albumeilta. Pelkistetystä sointimaailmasta huolimatta – tai sen avituksella – henkistä ammennettavaa riittää. Keskittymiseen sekä prosessointiin vähänkin kykenevälle kuulijalle on ensi tahdeista saakka yhdentekevää, onko tämä nyt studioäänite, kotiäänite, akustinen unplugged, live vaikko mikä. Tekniikka väistyy sisällön tieltä, ja niin pitääkin olla. Kappaleet ovat verkkaisen vaativia, jokainen pitkä ääni tai tauko on haaste. Sanat ovat tuttuun tapaan toimivaa puolirunoutta. Jos olisin naisihminen, käyttäisin adjektiivia ”ihana”. Painotettakoon, että pidän tuota puolirunous-termiä ehdottomasti kehuvana, kaikenmaailman liibalaaban yläpuolella olevana.

Tällainen intiimi kielisoitinpohjainen laulelma on niin kaunis ja kannatettava asia tässä kummallisella tavalla levottomaksi käyneessä maailmassa, ettei väkinäisiä vertailukohtia jaksa edes haeskella. Tälläkin äänitteellä soi Marja Mattlar sellaisena, kuin me hänen musiikkinsa kuuntelijat hänet tunnemme: omanlaisenaan, eteerisenä, humaanina ihmettelijänä, joka on varmasti hyvien puolella. Mainiota, että on tekijöitä, jotka jaksavat luoda juttujaan annetuista genremuoteista välittämättä. Idolsien orjamarkkinat ja kotoisat warnerienedustajat ovat ehtineet tehdä hallaa, luoda negatiivisia mielikuvia termeihin ”Laulelmantekijä” ja ”Marginaaliartisti”, koska nämä eivät välttämättä edes tahdo ottaa osaa kaupalliseen hulluuteen. Mattlar on kumpaakin edellämainituista positiivisimmalla mahdollisella tavalla, edelleen, ja varmaan iankaiken. Plussaa vielä hienoista kansista, joissa matta ja kiiltävä paiskaavat silmiinpistävän toimivasti kättä.

Koen ”Livelevy” -termin yleensä lähtökohtaisesti oksymoronina, mutta tällaisen kädenlämpöisen, tunteella tehdyn julkaisun olemassaololle on kyllä perustelu jos toinenkin. (3½/5)

Janne Kuusinen / Desibeli.net 15.5.2008

Saadessani vuosia sitten käsiini Marja Mattlarin kokoelmalevyn Lintu, en olisi koskaan uskonut, että minulle oli juuri ojennettu kartta omaan sydämeeni ja tunteisiini. Kartta, jonka avulla elämän selittämättömät kysymykset muuttuvat edes hieman ymmärrettävämmiksi. Tämä on paljon sanottu ja saattaa kuulostaa liioittelulta, mutta minun kohdallani se ei sitä ole. Kuunneltuani levyn läpi olin täysin lamaantunut. Joku oli juuri laulanut ulos kaiken sen, mikä vuosien aikana oli itselleni jäänyt mahdottomaksi sanoa tai edes ymmärtää. Pelon takana tunsin syvää helpotusta. Minä en ole sekaisin, en ylidramaattinen, en liian herkkä tai naiivi. Minun tunteeni eivät ole väärin. Minä olen vain ihminen.

Mikäli Timo Rautiaista voidaan pitää suomalaisen miehen kovan kuoren alle piilotettujen tunteiden ehdottomana esiintuojana ja tulkitsijana, voidaan Marja Mattlarista yhtä hyvin sanoa, että hän onnistuu kertomaan samalla tavalla tämän perusmelankolisen ja kaihoisan kansan vastakkaisen sukupuolen maailmasta. Hänen laulunsa ovat kauniita ja syvälle meneviä tarinoita suoraan kaipausta, ikävää, pelkoa, surua, huolta ja rakkautta tuntevan naisen sydämestä. Herkät mollivoittoiset sävelmät ovat kuin hentoja kaipaavia kosketuksia toisistaan erotettujen rakastavaisten iholla. Niitä kosketuksia, joiden ei ole tarkoitus herättää. Kosketuksia, jotka ovat olemassa vain syvästä ikävästä, kaipauksesta ja rakkaudesta.

Vuorenkylässä-levy riisuu livetoteutuksineen Mattlarin kappaleet entistä paljaammiksi ja nostaa esiin lauluntekijän oman vahvan äänen, jonka tummasävyinen syvyys hallitsee taustalle jääviä kielisoittimia hellästi ja päättäväisesti. Omasta mielestäni Mattlarin kappaleet ovat parhaimmillaan juuri tässä muodossa. Ne ovat täydellisiä ilman suuria koristeluja tai monipuolisia soitinkavalkadeja. Niissä on sellaista sisäänrakennettua kauneutta ja viisautta, jollaista vain harvat lauluntekijät todella onnistuvat musiikkiinsa upottamaan.

Minun on lähes mahdotonta arvioida Mattlarin musiikkia, sillä jokainen kerta, kun kuuntelen hänen laulujaan, uppoavat ne niin pelottavan syvälle, että niiden käsittely muuttuu hyvin vaativaksi. Ne kaivavat esiin sen syvän kaipauksen, epätoivoisen rakkauden, ikävän ja väsyneen haikeuden, jonka olen yrittänyt haudata niin syvälle sydämeeni kuin mahdollista. Kuitenkin. Kun näen ne tunteet selkeinä edessäni, ymmärrän itseäni ja annan anteeksi sen, etten ole aina tarpeeksi vahva olemaan järkevä. Annan anteeksi sen, että minulla on kipeitä tunteita täynnä oleva sydän, jota ei tarvitse hävetä tai pelätä.

"Älä lähde / sinun kauttasi katson hetken elämää." (4½/5)

Nunnu Koskenniemi / Desibeli.net 23.5.2008