On synti, häpeä ja onni, että Marja Mattlar on joutunut tekemään tämän levyn omakustanteena Ranskassa. Surullista asiassa on se, ettei kotimaasta ole löytynyt tämän tasoiselle materiaalille kustantajaa. Onni onnettomuudessa on se, että ranskalaiset Gabriel Yacoub ja Patrice Clementin innostuivat toteuttamaan laulujen taustoja. Pariisi-Vuorenkylä on viittä vaille nuhteeton mestariteos.

Yacoub ja Clementin ovat häkellyttävän kovatasoinen parivaljakko. Yacoubilla on kunnioitettava historia niskuroivan folkin piirissä ja yhteistyö Clementinin kanssa on saumatonta. Yacoub taituroi kielisoittimilla ja Clementin on varsinainen velho, kun puhutaan ohjelmoinnista ja sormioista.

Albumi pursuaa kauniita, ilmeikkäitä ja viisaita lauluja, joissa on rehevä tunnekirjo ja runsaasti tuoreita kielikuvia. Marja laulaa ne kiireettömästi vivahteita maistellen. Skaalaa riittää Taivaanrannan maalarin tarttuvasta poppisletkeilystä Kirje täältä-kappaleen syvään toiseuden tunnelmaan. On parantavaa rakkautta, kosketuksen taikaa, eron haikeutta, ikävää ja tuskaa, sekä tiheästi elämän kestäviä arvoja. (4½/5)

Bluk / Rumba 23/1993

Ehkä Gabriel Yacoubin ja Patrice Clementinin valitseminen levyn tuotantoon ja ennenkaikkea sovituksiin oli oikea ratkaisu. Sillä tuloksena on yksi upeimpia laulelmalevyjä, mitä Suomessa on julkaistu viime vuosina.

Jos joku odottaa tältä kiekolta samanlaisia mahtipontisia äänivalleja kuin Malicornen levyillä on ollut, niin erehtyypä pahasti. Tämä on täysin päinvastainen: erittäin hillityt ja ilmavat taustasovitukset antavat Marjan kauniille lauluäänelle tilaa ja tekevät kunniaa hänen sävellyksilleen sekä sanoituksilleen. Toisaalta musiikkiin on saatu kieltämättä hieman samanlaista kelttiläistä mystistä hämyä, mihin Yacoubin levyillä on totuttu.

Tavallaan on vahinko, ettei laulujen sanoja ole painettuna cd:n mukana, sillä jo pelkkinä runoina ne ovat tosi upeita. Ranskalaispainoksessa ne ovat, myös ranskaksi käännettynä.

Ainoa kotimainen levy, johon tätä voi verrata, on Otto Donnerin ja Pepe Willbergin takavuosien iki-ihana Niin vähän on aikaa -produktio, jossa runo, laulu ja musiikki kohtaavat vastaavalla tavalla kuin tällä Marja Mattlarin kiekolla.

Parasta, mitä 90-luvulla Suomessa on julkaistu.

Juhani Aalto / WUM 1/1994