Kuu – arvostelut

Kuu-levyn kansi

Hartolalainen Marja Mattlar pysyy uskollisena tunnistettavalle, omintakeiselle tyylilleen uudella Kuu-albumillaan. Uutta on tulkinnallinen liikahdus, kun lausuja astuu laulajan saappaisiin. Mattlar on aiempaa melodisempi, ääni ottaa askeleitaan pysähtyneiden tavutuksien lisäksi kevyempään ja sävelvoittoisempaan ilmaisuun. Hyminät voisivat jo väistyä, sillä laulaja painottaa hienosti sanoja ja saa ne tipahtelemaan alitajuntaan mietteliäällä otteellaan. Musiikki huokuu liki ja saa hiljaisuuden taipumaan mystiseenkin tunnelmaan. Sävellykset ja sanoitukset ovat Mattlarin. Kappaleiden riimitykset ja sovitukset korostavat karua kauneutta. Taiteellisesta tuotannosta ja useista soittimista vastaa Mattlarin rinnalla Jaakko Viitala.

Otto Romanowskin luonnonläheiset äänimaailmat, kuunsillat, sitovat hienosäikeisesti laulujen jatkumon. Levyn soinnissa on hiven surumielisyyttä. Kerroksellisesti pelkistetyt instrumentit ovat laulun kanssa tasapainossa. Hitaasti lausutut sanat joskus jopa tiivistyvät ja leijuvat hiljalleen pois. Mattlar etenee lauluissaan kysellen ja todeten, niin kuin unenomaisessa Soutajassa. Tarinallisuus on hieman väistynyt ja tilalle on tullut symbolistinen kuvitusmaailma. (4/5)

Kirsi Taivainen / Keskisuomalainen 5.5.2012

MM edustaa laulelmaa, jossa tekstit tapaavat loistaa sävellysten kustannuksella. Tasapainottomuus on usein niin selvä, että sanat olisi parasta lausua runoina! Tällä levyllä sanat ja sävelet ovat tasaparia, siksi kokonaisuus on myös musiikillisesti upea. Mattlar on koskettava tulkitsija: hän laulaa kuulijalle. (4/5)

Markku Peltonen / Hämeen Sanomat 14.5.2012

Marja Mattlar pohtii todella koskettavasti ja intiimisti elämisen olemusta. Hartolassa asuva trubaduuri viilasi multi-instrumentalisti Jaakko Viitalan kanssa laulelmaa, joka viittaa hieman Marianne Faithfullin suuntaan. Tasokkaan teoksen vaikuttavimmaksi esitykseksi kehittyy kuorosovituksilla kuorrutettu esitys Itkijänainen. (5/5)

Juha Seitz / Ilkka 21.5.2012

Jo pitkään omia musiikillisia polkujaan kulkeneen Marja Mattlarin edellinen studioalbumi ilmestyi vuonna 2007. Nyt Mattlar on yhdessä Jaakko Viitalan kanssa rakentanut pitkän prosessin kautta uuden Kuu-levyn.

Mattlar on hoitanut sävellys- sekä sanoitustyön luontoa kunnioittaen ja elämänmakuisella otteella. Melodiakulkujen tuoreus säilyy alusta loppuun, eikä lainauksia ole missään vaiheessa havaittavissa.

Toteutus on hoidettu pienimuotoisesti. Taustainstrumenttien lukumäärä on pieni ja Mattlar säestää itseään kitaralla jokaisella raidalla. Yksinkertaisuudestaan huolimatta taustat muodostuvat täyteläisiksi ja alleviivaavat lauluosuuksia. Nämä ominaisuudet ovat saaneet huomiota myös tuotantovaiheessa.

Vokalistina Mattlar on ennen kaikkea vilpitön ja maanläheinen. Painokkaat mielipiteet ansaitsevat painokkaan tulkinnan. Kun aikuinen nainen laulaa rakkaudesta ilman pienintäkään imelyyden vivahdetta, kokonaisuus muodostuu ennen kaikkea uskottavaksi.

Kuu on seesteinen ja puhutteleva albumi. Marja Mattlarin laadukkaitten ja persoonallisten levytysten sarja jatkuu arvoisellaan tavalla.

Mauri Mäkynen / Salon Seudun Sanomat 26.5.2012

Viisi vuotta on ehtinyt kulua siitä, kun Marja Mattlar edellisen kerran julkaisi uuden albumin. Väliin on mahtunut yksi konserttitallenne, yksi varhaisia lauluja sisältänyt kokoelma sekä suosituimmista kappaleista koottu nuottikirja – kaikki eräänlaisia virstanpylväitä lauluntekijän uralla. Keväällä ilmestynyt Kuu on omalla tavallaan jatkoa tässä merkkipaalujen sarjassa, sillä ensimmäistä kertaa Mattlar toimii myös oman levynsä toisena tuottajana.

Kuu yhdistää Mattlarille hyvin tuttuja aineksia. Kappaleet rakentuvat vahvoista ja pelkistetyistä elementeistä, jotka intiimiydessään toimivat moitteettomasti. Otto Romanowskin levylle tekemät äänet ja äänimaisemat, kuunsillat, istuvat kokonaisuuden dramaturgiaan moitteettomasti ja tuovat tunnelmaan taianomaista syvyyttä, joka tuntuu sitovan yhteen nykyhetken ja jonkun tavoittamattoman menneen. Levyn keskivaiheilta löytyvä Aarre kiteyttää tämän tunnelman ehkä parhaiten. Melkein pysähtyneessä humisevassa äänimaailmassa Mattlarin hyvin lähelle tuleva syvä, lähes puheenomainen ääni tuntuu rauhoittavalta – niin kuin vanha ystävä.

Levyn kauneimpiin hetkiin kuuluu myös pianolla ja jousilla säestetty venyvässä legatossa liukuva Rajat. Se on herkkyydessään kuin unelias vesivärimaalaus. Vaikka levy on kokonaisuudessaan rauhallinen, se ei missään vaiheessa muutu laahaavaksi tai raskaaksi, vaan soljuu eteenpäin keveänä ja virtaavana. Levyn intiimi tasapaino on hallittua ja kokonaisuus kuulostaa huolitellulta ja aukottomalta. Edes Mattlarin hauskoja nopeampia kappaleita ei osaa kaivata.

Kuu jatkaa levynä myös taiteellisesta tuotannosta ja useista soittimista vastaavan Jaakko Viitalan ja Mattlarin yhteistyötä, joka alkoi yli kymmenen vuotta sitten Vesi-levyn parissa. Ehkä kyseessä on vahva luottamus tai syvä yhteisymmärrys, sillä kokonaisuutena Kuu on yksi Mattlarin ehjimmistä ja täyteläisimmistä levyistä. Sen sointi on kauniin surumielinen, syvä ja silti niin tuttavallisen lämmin.

On myöhäinen ilta, pimenee jo, kun laitan levyn ensimmäisen kerran soittimeen ja sytytän kynttilöitä. Teen tämän joka kerta. Menen sängylle makaamaan ja suljen silmäni. Musiikki tulvii korviini tuttuna ja kauniina. Hitaat ja maalailevat kappaleet toisensa jälkeen tulevat lähelle, niin kuin Mattlarin musiikki aina. Jälleen ajattelen, kuten jo vuosien ajan olen ajatellut, että jos ajatuksillani ja tunteillani olisi ääni, se kuulostaisi tältä. Pian tuntuu, etten ole yksin. Lohdullinen laulaja on tullut istumaan sänkyni laidalle ja minä tunnen olevani kotona. (5/5)

Nunnu Koskenniemi / Desibeli.net 1.7.2012

Rakkaus laulattaa vielä Marja Mattlariakin, Vuorenkylän väsymätöntä trubaduuria. Konsertti- ja kokoelmaäänitteet poislukien Kuu on laulajattaren kuudes albumi.

Tässä kiireisten palkintojen ajassa Mattlarin sielunripitys on vaativaa, pysähtymään pakottavaa. Näiden laulujen maailmassa parisuhteen surut ja ilot vellovat kuin vuoroveden rytmi.

Jaakko Viitalan tuotanto Mattlarin lauluille on vähäeleistä. Toisenlaisella otteella vaikkapa Se mikä on -kappaleesta olisi edellytystä poplistoillekin. Löytäisiköhän joku nuori poppari tämän helmen, aivan kuten Timo Rautiainen löysi aikanaan Mattlarin lauluja versioitavaksi levyilleen?

Pohjoiskarjalaisen säväyksen Kuulle tuo päätösraita Itkijänainen, johon Yari on sovittanut Joensuun Mieslaulajien laulaman latinankielisen kuoro-osuuden.

Suonna Kononen / Karjalainen 7.8.2012