Se mikä meissä soi

Laulaja-lauluntekijä Marja Mattlar, kumpi on tärkeämpää, pysäyttää vai laittaa liikkeelle? – Molemmat. Ensin täytyy pysähtyä, että lähtee liikkeelle, hän vastaa.
Siksi Mattlar vetää nyt henkeä eikä lähde liikkeelle, ei vielä, vaikka kädessä on uunituore Polku-levy.
– En tee kiertuetta ainakaan tänä keväänä, vaikka firman pr- ja talousosasto repii hiukset päästään, Mattlar nauraa.
– Jos ajattelee, että seuraava levy tulee kolmen vuoden päästä niin ehtiihän tässä. Eihän näiden evergreenien kanssa ole kiire mihinkään.
Polku on Mattlarin viides kokopitkä albumi. Edellisten levyjen tavoin se on tehty uusien yhteistyökumppaneiden kanssa.
– Levyillä on niin pitkät välit, että siinä ehtii syntyä uusia ajatuksia. Miettii, että mikähän olisi nyt juuri näille lauluille hyvä, Mattlar perustelee.
Aiempia kumppaneita ovat olleet mm. Yari, Pekka Pohjola ja ranskalainen folk-guru Gabriel Yacoub.
Polussa Mattlarin musiikkia sävyttävät Ilmari Issakainen ja Tyko Saarikko Tenhi-yhtyeestä.
– Tutustuin Tenhin musiikkiin jo vuosia sitten ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Tenhiä ei juurikaan Suomessa tunneta, saksalaisen levy-yhtiön kautta he maailmaa valloittavat.
Mattlar otti bändiin yhteyttä kun laulut uutta levyä varten olivat valmiina. Yhteistyö alkoi kesällä 2005.
– Lähdimme liikkeelle siitä, että minä soitan kitaralla kappaleet ja laulan ja muusikot rakentavat niille taustat. Tempoa ei siis otettu mekaanisesti klikillä studiossa vaan minä lauloin ja soitin ja pojat tekivät parhaansa.
Polku-levyn äänityksiä tehtiin vanhassa kansakoulussa Pirkanmaalla, lauttasaarelaisessa olohuoneessa, lampolan vintillä Itä-Hämeessä ja työhuoneella Vallilassa.
Ensi kuulemalta Polun musiikki on varmaa Mattlaria: hiljentävää, kirkasta ja kiireetöntä.
– Se ei muutu. Jos en tekisi tätä näin, en tekisi musiikkia ollenkaan. Mutta levyillä on antoisaa, kun saan oman näkemyksen rinnalle muusikoilta lauluja vahvistavia elementtejä.
Mitä genreä musiikkisi on?
– En tiedä, ensimmäiseksi tulee musiikki. Se, mikä meissä soi.
Soittamisen lisäksi Tenhi-parivaljakko vastaa Polun äänityksistä, sovituksista, tuotannosta sekä graafisesta ilmeestä, jota voi liioittelematta luonnehtia tyylikkääksi.
– Tyko on arkkitehti ja Ilmari muotoilija. Mielestäni visuaalisuus näkyy myös heidän musiikillisessa lähestymistavassaan: siinäkin näkyy kuvia.

Rentoutta ja rauhaa

Marja Mattlar elää Hartolan Vuorenkylässä rauhallisessa rytmissä ja sanoo tekevänsä "yhtä asiaa kerrallaan". Polun laulut syntyivät kolmessa vuodessa.
– Hitaasti, hitaasti. 11 laulua. Kai ne on ne ikuisuusteemat näissäkin. Elämä, rakkaus, kuolema, aika. Luulen että aina aika tuo uusia näkökulmia ja onneksi tuo.
Mattlarin musiikki ei ole seuranpitomusiikkia, vaan koskettaa ehkä paremmin pysähtymisen paikoissa. Mattlar näkee, että musiikki on hyvin vahva vaikuttaja, jota voi käyttää mielialojen ja tunteiden tunnusteluun.
– Saamani palautteen perusteella musiikkini puhuttelee tavallisissa elämän tilanteissa, niissä, jotka tulevat kaikilla eteen. Siinä kun ei ehkä löydä sanoja ja tuntuu, että nyt täytyy saada olla hetki yksin.
Mitä haluat että kuulijalle Polun varrelta jää?
– Rauhallisuuden ja rentouden tunne. Tunnen kulkevani kapealla kielekkeellä, jossa puhun raskaistakin teemoista. Sitä ei kuitenkaan saa tehdä ahdistavasti vaan niin, että kuulija voi levollisesti ottaa musiikin vastaan ja saada tunteen elämän kantavuudesta.

Aikuisen naisen vaiennettu ääni

Apurahalla työskenteleminen on tuntunut Mattlarista mainiolta. Viime kesänä saatu säveltaiteen 2,5-vuotinen työskentelyapuraha sallii pitkäaikaisemmat suunnitelmat.
– Kun kertoo mitä tekee ja pitää sen mitä lupaa, voi saada apurahan marginaalimusiikkiin jopa pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja irti hyväveli-järjestelmistä.
– Arvostan laulaja-lauluntekijöitä, jotka itse sanoittavat, säveltävät, soittavat ja laulavat. Kaikki laulaja-lauluntekijät eivät ole mitään virtuooseja, superlaulajia tai salamasormisoittajia, silti heidän musiikkinsa on vaikuttavaa ja kokonaisvaltaista.
Marja Mattlar aloitti muusikon päätoimisen uran 40-vuotiaana kun ensimmäinen levy, Pariisi–Vuorenkylä ilmestyi 1993. Mattlar on luonut arvostetun karriäärin, vaikka hänen kappaleitaan ei juuri radiosoitossa kuule. Muusikkoa jurppii aikuisten naisten aliarviointi musiikkibisneksessä.
– Mihin jäävät vastaavat aikuisten naisten äänet – kuulumattomiin. Musiikkibisnes vaatii, että naisen täytyy olla nuori, mutta en minä ainakaan olisi voinut tehdä tätä musiikkia yhtään aiemmin. Ensin piti elää.
Pystyäkseen luomaan naismuusikon on annettava piut paut ulkopuolelta tuleville paineille ja oltava itsepäinen.
– Minulla on pohjimmiltaan vahva visio siitä, millä tavalla minun on tehtävä musiikkia.

Sari Toivakka / Keskisuomalainen 15.2.2007