Marja Mattlarin musiikki on löytänyt kuulijoita vähitellen, valtajulkisuuden ulkopuolella.
– Kolmekymmentä vuotta olin lauluja tehnyt ja kymmenen vuotta niitä levylle laittanut ennen kuin tuli ensimmäinen yhteydenotto levy-yhtiöltä, toteaa hartolalainen lauluntekijä Marja Mattlar.
Mattlarilta ilmestyy tänään Edel Recordsin julkaisema kokoelmalevy Lintu. Kokoelmalla kuullaan 17 laulua, joista vanhimmat ovat syntyneet jo 20 vuotta sitten, vaikka levyille ne siis ovatkin päätyneet vasta kymmenen viime vuoden aikana.
Pitkä matka on tultu siitä, kun 16-vuotias rokkityttö osti kitaran ja ryhtyi kirjoittamaan lauluja. Elettiin 1960-luvun loppua, ja innoittajina toimivat Donovanin ja Joan Baezin tapaiset folk-muusikot.
– Lisäksi olin tutustunut tulevaan mieheeni juuri samoihin aikoihin. Hän teki biisejä rock-yhtyeelleen, ja minä ajattelin, että onhan se ihme jos tuo pystyy siihen ja minä en.
Vuosien varrella Mattlar on monta kertaa joutunut pettymään tarjotessaan musiikkiaan levy-yhtiöille. Ensimmäinen tyrmäys tuli vuonna 1977, kun hän osallistui iskelmälaulukilpailun pop-sarjaan. Karsintavaiheessa paikalla ollut levy-yhtiön edustaja vaikuttui Mattlarin äänestä ja lähestyi yhteistyön merkeissä.
– Sanoin, että joo, mulla onkin omia biisejä tehtynä – ja kiinnostus loppui siihen. Olisi pitänyt esittää muiden kappaleita, ja minulle olisi haluttu luoda jokin imago.
1980-luvulle tultaessa Mattlar oli muuttanut miehensä kanssa maalle ja perustanut perheen. Musiikin tekeminen jäi elämässä taka-alalle.
Mattlar esitti laulujaan harvakseltaan esimerkiksi häissä. Keikoilla musiikki tarttui jonkun korvaan, ja siitä poiki kutsu seuraavaan tapahtumaan. Keikoilla ihmiset kyselivät levyn tai kasetin perään.
– Tutustuin joutsalaiseen Jaakko Viitalaan. Hän tuli äänittämään laulujani, jotka julkaisin vuonna 1989 Tunnustus-kasettina. Oli valtavan tyydyttävää, että laulut olivat vihdoinkin olemassa muutenkin kuin vain päässäni.
Nauhoitusten tekeminen avasi myös luovuuden portteja. Mattlar kertoo seuraavan vuoden olleen hänen tuotteliain laulunkirjoituskautensa koskaan. Parin vuoden sisään syntyi kaksi uutta kasettia sekä single, jolla kuultiin kahdessa eri laulelmakilpailussa palkitut kappaleet.
Äänitteet tehtyään Mattlar rohkaistui jälleen kokeilemaan onneaan levy-yhtiöiden kanssa. Musiikkiteollisuus olisi kuitenkin kaivannut hittipotentiaalia.
– Olin hirvittävän turhautunut. Mutta sitten eräänä päivänä mieheni toi kotiin ranskalaisen Gabriel Yacoubin levyn. Se löi suoraan otsaan: jos jossain joku tekee jotain tällaista, niin onhan se kumma, etten minä saa edes vihjettä siitä, miten se tehdään.
Mattlar kirjoitti Yacoubille, lähetti tälle kasettinsa – ja lopultakin musiikki kohtasi ymmärtävän korvan. Mattlarin ensimmäinen varsinainen levy, vuonna 1993 ilmestynyt Pariisi–Vuorenkylä, tehtiin Ranskassa Yacoubin toimiessa tuottajana ja sovittajana.
Levy-yhtiöiltä saadut rukkaset olivat turhauttaneet Mattlaria sen verran, että hän päätti julkaista levynsä itse ja perusti tätä varten pienfirman. Sen nimissä hän on sittemmin julkaissut musiikkiaan neljän levyn verran.
Asetelma antaa mahdollisuudet jossitteluun. Entä jos 25 vuoden takaisen tyrmäyksen sijaan levy-yhtiön edustaja olisikin riemastunut siitä, että Mattlarilla oli kauniin äänen lisäksi tarjota hyviä lauluja?
– En ole koskaan uskaltanut ajatella tuota ajatusta kovin pitkälle. Ja jos ryhdyn sitä miettimään, löydän äkkiä perusteluja sille, että parempi kuitenkin näin.
– Mutta sitä joskus ajattelen, että jos minulla olisi ollut esikuvia, ja jos olisi ollut kannustava systeemi, niin ehkä olisin tehnyt enemmän, pidemmän uran.
Mattlarin musiikki on levinnyt hiljaa, valtajulkisuuden ulkopuolella. Musiikin löytäneet ihmiset ovat esitelleet sitä ystävilleen ja nämä taas eteenpäin.
Parin viime vuoden aikana Mattlarin laulut ovat saaneet myös aivan uudenlaista yleisöä, kun Timo Rautiainen Trio Niskalaukauksineen on versioinut niitä levyillään.
– Minun oma kuulijoiden verkostoni on kasvanut vähitellen, ja Timo porukoineen on tuonut siihen rinnalle oman erillisen kuulijakuntansa. Saan yhteydenottoja nuorilta hevimiehiltä – tyttöjä näissä ei ole yhtään! – jotka ovat kuunnelleet Niskalaukausta ja ryhtyneet sitten netistä etsimään, että kuka Marja Mattlar näitä biisejä on tehnyt.
Erityisen tärkeää Mattlarille on ollut se, että Rautiainen on ensimmäinen kollega, joka on julkisesti arvostanut hänen musiikkiaan. Mattlar katsoo, että hänen ja Rautiaisen ääniasultaan hyvin erilaista tuotantoa yhdistää molempien ei-viihteellinen luonne.
Kappaleiden valikoimisen kokoelmalle Mattlar sanoo olleen aluksi hyvin tuskallista.
– Kun otin ensin omasta mielestä parhaat lauluni, se kokonaisuus ei kerta kaikkiaan toiminut. Ne kappaleet olivat sovituksellisesti liian yksipuolisia.
Mattlar painottaa hyvien laulujen tärkeyttä, tyylisuunnasta riippumatta. Mutta mitkä ominaisuudet tekevät laulusta hyvän?
– Minusta hyvä laulu on sellainen, joka kutsuu kuulijan ihan toiseen maailmaan, laulun maailmaan. Ja kun kuulija tulee sieltä ulos, hän on saanut jotain hyvin olennaista.
Mattlarin oma musiikki on hyvin elämänmakuista. Herkkää ja surullista, mutta myös lohdullista ja ennen kaikkea intiimiä. Joillekin ihmisille tämä on ilmeisesti liikaa, sillä Mattlar kertoo saaneensa lauluistaan keskenään hyvin ristiriitaisia kommentteja.
– Joku ei kestä kuunnella yhtään ja sanoo, että musiikki on liian päällekäyvää tai onnetonta. Sitten taas joku toinen kuulee aivan samoissa biiseissä iloa, lohtua ja valoa.
Mattlar arvelee, että laulujen vastaanotto on paljolti riippuvaista kuulijan elämänkokemuksista: jos ei ole kokenut tiettyjä asioita, kuten rakastumista tai eroa, niin musiikki ei kosketa.
– Olen paljon miettinyt, että onko se sitten ainoa sisäänpääsy minun lauluihini, että ihminen on mennyt jonkun mankelin läpi? Kuulostaa aika kornilta, mutta käytännössä se taitaa olla näin.
Kokoelman julkaiseminen ei merkitse pistettä Marja Mattlarin uralle, pikemminkin pilkkua. Ensi vuonna viisikymppistyvä lauluntekijä aikoo antaa itselleen syntymäpäivälahjaksi levyllisen uutta musiikkia. Kun musiikkia tekee valtavirran ulkopuolella, on iän karttumisesta uralle lähinnä hyötyä:
– Jos kirjoittaa lauluja elämästä, kuten minä, niin laulun aiheita on sitä enemmän, mitä enemmän elämää on elänyt.
Juha Mäkinen / Keskisuomalainen 18.11.2002