Tunnelmallisia tuokiokuvia

Marja Mattlarin laulaja-lauluntekijän taival on kulkenut läpi kivikkojen ja karien, mutta lopulta sen hedelmät ovat aina tavoittaneet kuulijansa ja löytäneet tiensä esiintymisareenoille ja levyille.

Pitkään suunnitelmissa olleen ensilevyn Pariisi–Vuorenkylä jälkeen hän on julkaissut kolme muuta cd:tä, joista viimeisin, Vesi, ilmestyi viime keväänä. Musiikintekemisessään Marja Mattlar pistää pääpainon sanoituksilleen, jotka kumpuavat aina kulloisestakin elämäntilanteesta.
– Uskon, että olen parhaimmillani juuri näin, tehdessäni tunteita herättäviä lauluja. Useimmiten laulut todella syntyvät, olen huono tekemällä tekemään niitä. Täytyy olla ensin joku asia, jonka haluan muotoilla ja sanoa. Jokin, jolla koen olevan merkitystä, ainakin jollakin tasolla. Arkielämäni on sen verran intensiivistä, että lauluksi pyrkivän aiheen täytyy todella mietityttää, muuten se ei saa arkea väistymään sivuun laulun tekemiseen tarvittavaksi ajaksi. Usein kypsyttelen sanoja päiväkausia maatilan töitä tehdessäni. En niinkään muodollista riimitystä vaan näkökulmia ja sanavalintoja, joiden tuoreus ja ilmaisevuus on tärkeää. Sanat ja sävel syntyvät kutakuinkin rinnakkain, toinen toistaan tönien, kertoo Marja Mattlar laulujensa synnystä.

Lauluntekijän lähtölaukaus

Musiikintekijänä Marja Mattlar on pitkän tien kulkija ja muusikkouden ohella hän on koko ajan tehnyt myös muuta työtä. Musiikin opiskelun hän aloitti 16-vuotiaana ostettuaan itselleen kitaran ja aloitettuaan soittotunnit Ivan Putilinilla ja työväenopistossa. Yksinlaulua hän on opiskellut Malmi Vilppulan, Maija-Liisa Westerlundin sekä Irma Rannan oppilaana.
Saatuaan laulaja-lauluntekijän uransa alkuun Marja sai karvaasti kokea, mitä on ei-kaupallisen musiikin tekijän arki Suomessa. Yhteistyökumppaneita oli vaikea löytää, samoin julkaisijaa ensimmäiselle levylle.
– En tunnistanut itseäni silloin, enkä tunnista vieläkään, mistään olemassaolevasta tyylistä, minulla ei ollut esikuvia. En osannut yhteistyökumppaneilleni tarkkaan kuvailla mitä teen ja mitä haluan. En myöskään missään vaiheessa kuulunut mihinkään muusikkopiireihin, jotka Suomessa tuntuvat tasoittavan tietä kummasti.
Lopulta Marja otti ohjat omiin käsiinsä ja teki ensimmäisen omakustannekasettinsa Tunnustus kotipaikkakuntansa Hartolan kunnantalon valtuustosalissa live-äänityksenä. Kasetti meni kaupaksi keikoilla todella hyvin, mistä Marja sai uskoa omaan tekemiseensä. Hän oli tyytyväinen huomatessaan, että äänite voi kulkea myös suoraan esiintyjältä kuulijoille ilman, että se takertuu levy-yhtiöiden ja radioasemien rattaisiin.

Vuorenkylästä Pariisiin

Samoihin aikoihin Marja teki tärkeän liikkeen levyprojektin ja tulevan kansainvälisen uransa kannalta: hän otti yhteyttä ranskalaiseen muusikkoon Gabriel Yacoubiin, jonka musiikkiin hän oli tutustunut jo aiemmin miehensä välityksellä ja jonka soololevy Bel vei loputkin sydämestä. Yacoubissa hän tunsi löytäneensä musiikillisen sielunkumppanin ja uskaltautui lopulta kirjoittamaan miehelle ja kertomaan ajatuksistaan tammikuussa 1992. Tästä lähtivät pyörät pyörimään, ensilevy vireille ja laulaja-lauluntekijän tie aukeni myös Suomen ulkopuolelle.
– Ensilevylläni Pariisi–Vuorenkylä on lauluja miltei 20 vuoden ajalta. Se oli minun musiikillinen odysseiani, sillä oli valtava haaste lähteä Ranskaan tekemään levyä sillä musiikillisella itsetunnolla varustettuna, joka minuun kaikkien Suomen kokemusten jälkeen oli kehittynyt. Työskentely Pariisissa keväällä 1993 Gabrielin ja muiden kanssa oli parasta, mitä vain voi tapahtua. Kokemani arvostus ja kunnioitus sekä mutkaton, mutta äärimmäisen kunnianhimoinen työskentelyilmapiiri korjasivat kolhiintuneen musiikillisen itsetuntoni. Ja mikä tärkeintä: löysin oman muusikonlaatuni jostain määritelmästä trubaduuriuden, chansonien, folkin, rockin, klassisen ja ties minkä muun välistä. Gabrielilta opin sen, että tärkeintä ei todellakaan ole olla jotakin olemassa olevaa tyyliä vaan tärkeintä on se, että on jotain omaa sanottavaa.
Pariisi–Vuorenkylä -yhteistyö poiki Marja Mattlarin ja Gabriel Yacoubin yhteisen kiertueen Suomessa sekä myöhemmin lisää keikkakiertueita Belgiassa. Levy julkaistiin Suomen ja Ranskan lisäksi 20 muussa maassa, mm. Yhdysvalloissa, Englannissa, Australiassa ja Japanissa. Vuosien 1996–97 Belgian konserttien live-taltioinneista tehtiin myös levy Marja Mattlar Belgiassa, johon Marjan sanoituksia käännettiin flaamiksi.

Lunta ja uusia vesivirtoja

Suunnitellessaan seuraavaa levyään Marja Mattlar otti yhteyttä Pekka Pohjolaan, jonka musiikilliseen avarakatseisuuteen hän oli mieltynyt. Pohjola innostui levyhankkeesta ja toi sille mukanaan huippumuusikkoja, joiden kanssa sukkuloitiin rockin ja klassisen musiikin välimaastossa rockbändin, jousikvartetin, huilun ja kanteleen voimin. Yhteistyö näiden muusikoiden kanssa antoi ja opetti paljon lähestulkoon itseoppineelle laulaja-lauluntekijälle ja korjasi samalla aiemmin syntynyttä negatiivista käsitystä täkäläisistä muusikoista.
Vuonna 1996 uudet kappaleet julkaistiin Lumi-levyllä, jolla Mattlarin sävellykset ja sanoitukset kasvoivat ensilevyn surusävyjen jälkeen valoisampiin tunnelmiin. Pekka Pohjolan upeat sovitukset, etenkin jousisoitinsektiot, soivat hienosti ja antoivat sopivat raamit Mattlarin musiikille ja sanoituksille.
Lumi julkaistiin Suomen lisäksi heti ilmestymisen jälkeen myös Ranskassa ja lisäksi samaan aikaan tehtiin video. Tämän jälkeen myös tuotteensa myynnistä vastaava Mattlar tunsi takkinsa tyhjenneen, mutta vähitellen alkoivat kuitenkin uudet suunnitelmat viritä Mattlarin sekä Ruotsiin muuttaneen, ensikasettia äänittäneen Jaakko Viitalan kanssa. Lauluja kertyi jälleen levyllisen verran ja Marja otti yhteyttä Gabriel Yacoubiin, joka lähti mukaan toteuttamaan uutta projektia.

Musiikillisia heijastuksia Vedellä

Näin alkoivat kehittyä musiikilliset kuvat uusimmasta Vesi-levystä, joka ilmestyi viime toukokuussa. Veden takana toisistaan asustava kolmikko hyödynsi uusimpia äänityksellisiä mahdollisuuksia työskennellä etäällä toisistaan – musiikkia äänitettiin Jaakko Viitalan Malmön studion lisäksi Ranskassa sekä Matti Kontion studiossa Inkoossa ja lopulta kolmikko kokoontui miksaamaan levyn yhdessä Malmöhön. Komeaan muusikkokokoonpanoon kuuluu artisteja Ranskasta, Ruotsista ja Suomesta ja soitinnus, joka on aina ollut onnistunut Mattlarin levyillä, laajeni entisestään: levyllä kuullaan muun muassa autoharppua, kampiliiraa, säkkipillejä, käyrätorvea ja fagottia.
Viime toukokuussa ilmestynyt Vesi-cd on Marja Mattlarille tärkeä levy oman lauluäänen kehityksen kannalta. Myös lauluäänen löytämisessä hän on kulkenut pitkän tien, johon kuuluu klassista koulutusta, tekniikan kehittämistä ja pohdintaa tulkinnan tarpeellisuudesta. Loppujen lopuksi paras oppi tuli omasta sisimmästä ja elävästä esitystilanteesta vuorovaikutuksessa yleisön kanssa: Marja oivalsi, että ääneen täytyy päästää elettyä elämää.
– Ymmärsin, että lauluääni on maailman herkin instrumentti, jolla on äärettömän rikkaat mahdollisuudet ilmaista ihmisen tiloja. Ihmisen ääni on myös erittäin haavoittuva ja siihen vaikuttavien häiriötekijöiden kanssa joutuu taistelemaan aina. Vesi-levyllä pyrin eliminoimaan häiriötekijät mahdollisimman pitkälle ja sain kokea, miltä tuntuu, kun ihminen muuttuu ääneksi, miltä tuntuu laulaa ikään kuin transsissa. Seisoin siinä todella jännittävien kokemusten edessä.

Itseoppijan korkeakoulu

Onnekseen Marja Mattlar on saanut tehdä musiikkia loistavien muusikoiden kanssa, jotka soitto- ja sovitustaidollaan ovat antaneet Marjan musiikille juuri sopivat puitteet elää ja välittyä kuulijoille.
– Musiikkini toteutuksissa levyillä olen hyvin tinkimätön. Koska joudun itse markkinoimaan levyni, haluan olla niihin tyytyväinen vielä 20 vuoden kuluttuakin ja siksi ne tehdään aikaa ja vaivaa säästämättä, mahdollisimman trendittömiksi ja ajattomiksi. Työskentely Gabriel Yacoubin ja Pekka Pohjolan kanssa on ollut minun musiikillista korkeakouluani. Olen aina ollut onnettoman huono oppimaan musiikin tekemistä oppilaitoksissa, käytännön projektin puristuksessa oppi on mennyt parhaiten perille.
– Etsin vuosikausia yhteistyöhön tyyleistä, trendeistä ja piireistä riippumatonta muusikkoa. Sekä Gabriel että Pekka ovat tällaisia ja lisäksi niin loistavia muusikoita ja luovia tyyppejä, ettei heidän ole tarvinnut päteä minun kustannuksellani tai polkea minua näyttääkseen vielä loistavammilta. Heidän kanssaan oli työrauha ja yhteinen päämäärä, eli mahdollisimman hyvä levy. Silloin ei vilkuiltu kelloa kahvitunnin odotuksessa vaan oltiin projektin palveluksessa vaikka yötä päivää, jos tilanne niin vaatii.
Omaa tietänsä kulkemalla Marja Mattlar on päässyt tekemään itsensä näköisiä äänitteitä omana itsenään ja omassa tahdissaan, riippumattomana muun muassa levy-yhtiöiden vaatimuksista ja näkemyksistä. Karvaasti hän on kuitenkin saanut kokea myös työskentelytapansa huonot puolet.
– Esteitä markkinoinnissa aiheuttavat muun muassa radioiden soittolistat, joille marginaalimusiikin on vaikea päästä. TV:ssä musiikki on taas linkitetty viihteeseen eikä sinnekään ole asiaa. Lehdistö on suhtautunut musiikkiini aina erinomaisen hyvin, mutta sen kautta soiva näyte ei koskaan tavoita kuulijoita, jotka pääsisivät tekemään valintaa mieleisensä musiikin suhteen.

Intiimeistä tiloista kulttuurikeskuksiin

Esiintymisiä Marja Mattlarilla on 20–30 vuodessa. Suomessa hän suosii pieniä ja intiimejä esiintymispaikkoja – joita täällä on hänen mielestään liian vähän – sillä suora vuorovaikutus yleisön kanssa on hänelle tärkeää. Belgiassa hän on tottunut esiintyjä myös suurissa kulttuurikeskuksissa, soittokuppiloissa ja tunnelmallisissa pubeissa. Maalla asujalle matkat konserttipaikkoihin saattavat tuntua pitkiltä, mutta esiintyminen ulkomailla on opettanut myös suhteellisuudentajua välimatkoissa.
– Ranskalaisten ja belgialaisten kanssa työskenteleminen on opettanut kurkottamaan todellisten etäisyyksien yli eikä silloin yksi 200 kilometriä Helsinkiin ole paljon. On sääli, että helsinkiläisten mielestä kehä kolmosen ulkopuolella kilometrit tuntuvat maagisesti tuplaantuvan. Maalla asuminen ja tämä elämänmuoto on ehkä lauluntekijän sieluni kannalta keskeinen ja tärkeä, vaikka olen kaukana kollegoista ja klubeista, paikoista, joissa kiinnostavat työtarjoukset ja projektit esitetään. Mutta vaikka Helsingissä asuminen saattaisi ehkä kohentaa työtilannetta, musiikki on sittenkin vain osa elämää, enkä sen tahdissa marssittaisi koko sitä muuta kokonaisuutta, joka ilmiselvästi pääkaupunkiolosuhteissa kärsisi.

Tunnustellen tulevaan

Kymmenvuotisen laulaja-lauluntekijätaipaleensa ja cd-albumitrilogian jälkeen Marja Mattlar katsoo seesteisesti tulevaisuuteen. Uusia ulottuvuuksia musiikille on kenties tulossa, mutta ne saavat kehittyä ja pukeutua muotoonsa kiireettömästi. Tuoretta tulkintaa musiikilleen hän on saanut jyväskyläläisen Trio Niskalaukauksen levytettyä uusimmalle cd:lleen Lintu-kappaleen Mattlarin ensimmäiseltä levyltä. Se on vahva näyttö siitä, että Mattlarin musiikki kestää uudenlaista sovittamista sekä tulkintaa ja kasvaa aivan uusiin mittoihin raskaammassa käsittelyssä ja miehen laulamana.
– On ollut suorastaan riemastuttavaa kuunnella Trio Niskalaukauksen heavy-versiota Lintu-laulustani. Kuuntelin nuorena Black Sabbathia ja tekeekin mieli sukeltaa nuoruuden suosikkien musiikkiin nyt keski-iässä ja katsoa, miltä se tuntuu. Uskon, että julkaisen jotakin viimeistään 50-vuotispäiväni kunniaksi, joka on runsaan kolmen vuoden kuluttua. En halua naulata itseäni mihinkään valintaan lopullisesti; elämä voi tuoda eteen myös tilanteita, jolloin kaikki suunnitelmat menevät uusiksi...

Arja Kangasniemi / Friiti 5/2000