Vesi – arvostelut

Vesi-levyn kansi

Vuonna 1993 Marja Mattlar osoitti albumillaan Pariisi–Vuorenkylä, että hän liikkuu erittäin taitavasti välillä Taivaanranta–Nostalgia. Levy oli kauniin runollinen, mutta minä olin innoissani enemmänkin siitä, että tuntematon suomalaisnainen oli noin vain mennyt Ranskaan ja yhyttänyt sieltä itsensä Malicorne-velho Gabriel Yacoubin, progressiivisen ranskalaisfolkin suuren sävelmaalarin. Muistan tuskastelleeni sekä sitä, kuinka vaikeaa Malicornen levyjä on löytää Suomesta, että sitä, että mahtaakohan kukaan löytää Mattlarin levyä. No nyt tuskastelen tietenkin sitä, että en tiedä senjälkeisistä tapahtumista yhtään mitään, mutta ilmeisesti jotain on tapahtunut ja ainakin yksi levy on tässä välissä ilmestynyt ja kiinnostus kasvanut ainakin joissain piireissä.

"Hartolan Vuorenkylästä itäisestä Hämeestä kotoisin oleva kolmen pojan äiti ja lammastilan elämäntä" oli Marja Mattlarin pähkinänkuori tuolloin, mutta uudesta levystä saa sellaisen kuvan, että hän on häärinyt entistä enemmän muualla kuin Hämeen, lastenhoidon ja lampaiden piirissä. Jo ensilevystä kirjoitin, että "aika usein tuntuu siltä, että laulaja voisi olla vaikkapa keskiaikainen ranskalainen linnanneito, joka kaipailee ristiretkelle lähtenyttä lemmittyään", ja uutuuslevy luo entistä sadunomaisempia mielikuvia rakkauden valtakunnan mystisestä hämärästä, ylivoimaisen dramaattisista mielenliikkeistä ja kohtaloista. Tuntuu kuin koko levy olisi omistettu jollekin lähes tarunomaiselta tuntuvalle Suurelle Rakkaudelle.

Itse asiassa levy alkaa ihan muista tunnelmista, pääskysenpoikaisista ja kehtolaulusta, eivätkä muutkaan laulut ihan kaikki samasta asiasta kerro, mutta useat "sinulle" kohdistetut laulut luovat levyä hallitsevan ilmeen. Sanoitukset kertovat suuria elämyksiä etsivästä ja syvällisesti niitä pohtivasta naisesta, joka vetoaa varmasti jokaiseen vähänkin hempeyttä ja haikeutta sietävään mieleen.

Musiikki vetoaa myös varmasti ainakin niihin, jotka rakastavat Hectorin Nostalgiaa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Mutta sitä minä en ymmärrä, että miten juuri tuo levy tulee Marjan levystä mieleen tämän tästä ja yksi sävelmä tuntuu ihan mahdottoman tutulta, vaikka en tuota suomalaisklassikkoa ole tainnut kuunnella yli pariinkymmeneen vuoteen ja vaikka Marjan ranskalaiset ja ruotsalaiset yhteistyökumppanit luultavasti ovat päätyneet kauniisiin soundiratkaisuihinsa joistain hieman universaaleimmista syistä.

Waldemar Wallenius / Rytmi 4/2000

Hartolalainen Marja Mattlar on julkistanut kolmannen tallenteensa, joka kulkee nimellä Vesi. Monitahoinen hengentuote tuntuu kumpuavan jostain kansanlaulullisesta, folkloremaisen jäljittelemättömästä kulttuuriperinteestä.

Levyä ei ole helppo kategorisoida mihinkään luokkaan eikä se olisi oikeutettuakaan. Mattlarin kunnianhimoisessa, omaleimaisessa sekä älyllis-emotionaalisessa kädenjäljessä ei ole merkkejä ajelehtimisesta valtavirrassa. Silti levyltä löytyy paljon aineksia, joihin kenen tahansa on helppo samastua.

Laulut ovat kypsän naisen pohdintaa ja tunnelmointia elämän taitekohdissa. Niistä löytyy niin rakkautta, kuolemaa, ihastumista kuin eroakin. Suuretkin tunteet asettuvat realistisiin mittasuhteisiin.

Mattlarin ääni on kouluttamattoman luonnollinen. Se on pääpiirteiltään tumma, joka tarvittaessa kuitenkin muuntautuu ylärekisterissä kirkkaasti leikkaavaksi jääksi tai metalliksi.

Laajaa variaatiokenttää edelleen rikastuttaa Mattlarin ihastuttavan selkeä, mutta persoonallinen artikulaatio. Erityisesti r-äänteessä on jotain alkuvoimaista.

Sävellyksille tyypillistä on eräänlainen viipyilevyys. Lauluille tärkeät rytmit ovat luonnonomaisia: säännöllisessä epäsäännöllisyydessään ne voisivat jäljitellä veden solinaa, tuulen huminaa, sydämen lyöntejä.

Laulanta ja laulujen tarinat vievät kuulijan huomion. Säestyksessä on käytetty useita instrumentteja, joista primitiivistä musiikin henkeä parhaiten toteuttavat kantele ja puhaltimet.

Mattlar hyödyntää väkevästi myös musiikkinsa nyansseja: välillä kuulijan on todella pinnisteltävä erottaakseen laulajan herkät sävyt. Kaikki päälleliimatut musiikilliset tehokeinot on unohdettu: Mattlarin ei voi sanoa tulkitsevan, vaan elävän laulujaan.

Tämä musiikki ei ole kertakäyttötavaraa. Aitoudessaan pettämättömät kappaleet todennäköisesti syvenevät kuuntelukertojen myötä.

Päällimmäisiksi levyltä lyhyen tuttavuuden jälkeen jäävät kanteleella höystetty levyn aloitusraita pääskysenpojista, jotka heti synnyttyään alkavat valmistautua eroon äidistään. Mattlar puhuu elämästä usein luonnosta poimituin vertauskuvin ja rinnastuksin.

Kehtolaulusta on jäljitettävissä vaikutteita niin Aleksis Kiven runouteen kuin Lemminkäisen tarinaan Kalevalassa. Kaikissa tapauksissa äiti saattelee lapsensa kuolemaan.

Ei suurta rakkautta on realistinen tarina ihmissuhteesta, joka tuntuu hyvälle ja oikealle, vaikka se ei olekaan prinsessasatu. Ei kaiken hukuttavaa intohimon aaltoa / ei pelkkää satua / ei onnellista loppua / ei järjen sammuttavaa, pakottavaa tunnetta.

Ei se mitä haluat sukeltaa oivaltavasti ihmisen omaan yksityisyyteen ja sisäiseen maailmaan, johon ei pääse kaikkein lähinkään.

Dramaattisia sävyjä taas esiin tuo kappale Saattaja, joka kertoo uudesta rakastajasta ja entisen ihmissuhteen päättymisestä. Sanoituksista on usein poimittavissa niin kiteytyneitä ajatuskulkuja, että ne voisivat toimia myös itsenäisinä aforismeina: Miten kolme voi olla kahden?

Kansainväliseksikin tätä levyä voidaan kutsua: suomalainen sävellystaide tallennettiin Ruotsissa ranskalaisten muusikoiden säestyksellä. Albumi on julkaistu omalla, hartolalaisella Isis-levymerkillä ja neuvotteluja sen ulkomaanjulkaisusta käydään parhaillaan.

Minna Jaakkola / Itä-Häme 25.5.2000

...Suomenkielisen laulelman alueella Marja Mattlar edustaa laulelman parhaimmistoa. Mattlarin aloitettua pitkien kokonaisuuksien julkaisun 1993 (Pariisi–Vuorenkylä) hän on tehnyt musiikkiaan kiirehtimättä. Lumi (1996) on vaatinut neljän vuoden sulamisen Vedeksi.

Mattlar löi itsensä median läpi yhteistyöllä ranskalaisen Gabriel Yacoubin kanssa. Mies on sovittajana ja tuottajana mukana myös uusimmissa kappaleissa. Kolmantena yhteistyökumppanina näkyy Jaakko Viitalan käden jälki.

Veden laulut pohtivat tai vaan toteavat elämän erilaisia hetkiä. Ne kertovat iskelmätekstiä syvemmällä runokielellä arjen asioista. Ja tietysti rakkauden ohikiitävästä menosta. Mattlarille mies on mies, ei mikään salonkileijona / ei solmiota kaulassa / vain ujo hymy huulilla / ja kädet syvällä taskussa.

Pitkä kypsyttelyaika on ollut hyvästä. Sovitukset ovat tarkkaan mietittyjä ja soitinvalikoima on erityisen monipuolinen. Sovitukset paikkaavatkin joskus turhan yksitoikkoista ja melankolista perustunnelmaa. Mutta Mattlar nousee nimenomaan suomalaisesta laulelmasta, juomalauluja ja läntistä keveyttä Vedestä on turha etsiä. Vaikka kyllä säkkipilli ja kampiliira tukevat lähes iloisesti Mattlarin vahvan laulun optimismia: tässä elämässä minä elän / ja kuolen vasta kuolemassa.

Mattlarin laulelmat tuovat aika ajoin mieleen 1970-luvun, jolloin pohjoinen runoilija Matti Jama nosti kitaran syliinsä runomatineoissa ja lauloi Nuorallatanssijasta. Se oli ehdotonta ja riitti silloin.

Marja Mustakallio / Kaleva 26.6.2000

Hartolalainen laulaja ja lauluntekijä Marja Mattlar on niitä artisteja, jotka kulkevat omaa tietään musiikin valtavirran ulkopuolella suurten levy-yhtiöiden tavoittamattomissa.

Nyt Mattlar on julkaissut uuden levyn Vesi, josta tämän arvion yhteyteen lätkäistyt kolme tähteä eivät kerro oikeastaan mitään. Ja voin olla melkoisen varma, ettei taiteilija itse välitä niistä tuon taivaallista. Levyltä kuultaa kaikesta läpi, että Mattlar tekee musiikkiaan tähtinikkareista välittämättä.

Jonkinlaisesta yhteisestä musiikkiperinteestä kumpuavat sävelet nimittäin pakenevat luokituksia ja arvioita. Levyltä löytyy vaikutteita ainakin kelttiläisestä musiikista, laulema-perinteestä ja suomalaisesta kansanmusiikista kanteleineen. Aloitusraita Muutto pääskysenpoikasineen jää yksittäisistä kappaleista parhaiten mieleen sanoitusten kautta.

Mattlarin ääni on luonnollisen oloinen, mutta artikulaatioltaan erittäin selkeä.

Hiljaisen musiikin ystäville.

Anne Honkanen / Etelä-Suomen Sanomat 11.7.2000

Pitkän linjan muusikon, Marja Mattlarin, neljäs levy Vesi sisältää Mattlarin säveltämiä ja sanoittamia kansanmusiikkitunnelmaisia balladeja. Levy on omaperäinen sekoitus melodista iskelmää, kansanmusiikkia, klassista ja painokkaita sanoituksia.

Laulu on pääosassa, musiikki tuntuu jäävän tarkoituksellisesti taustalle. Tekstit toimisivat vaikka ilman musiikkiakin. Ne ovat aikuisen naisen sinisävyisiä, lohduttavia tilityksiä tilanteesta, jossa lapset kasvavat ja rakkaussuhde ei enää ole niin romanttinen. Jos Mari Rantasilan uuden levyn naiset vastaavat hyvin iskelmän vaateita, on Mattlarin laulujen nainen folkiin sopien elämää nähnyt realisti.

Kansainväliseen levitykseen päässeen, Eurooppaa kolunneen laulajan levyn muusikot tulevat Ranskasta, Ruotsista ja Suomesta. Onneksi Mattlar laulaa vielä suomeksi. Kappaleet on käännetty sisälehtiseen englanniksi.

Sari Toivakka / Keskisuomalainen 5.8.2000

En varmasti ollut ainoa, joka kuuli Marja Mattlarin musiikkia ensimmäistä kertaa Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeen tuoreimmalla albumilla Itku pitkästä ilosta. Herkkyyttä pelkäämättömän metallibändin komea versio kappaleesta Lintu pakotti ajattelemaan, että Mattlarin musiikki ei voi olla yhdentekevää. Eipä niin; se on hyvää.

Mattlarilla ei ole mitään tekemistä rockin kanssa. Hänen musiikissaan kuuluu vaikutteita niin kehtolauluista kuin kansanmusiikistakin, mutta ennen kaikkea kyse on omintakeisuudesta. Trubaduuriksikin Mattlaria voisi kutsua, mutta se tekisi vääryyttä sovituksille, joiden soitinvalikoima on runsas ja tarkoin harkittu. Musiikki sinänsä on suoraviivaista ja yksinkertaista, ja nimenomaan sovittaja-tuottaja Gabriel Yacoub saa sen elämään.

Tärkeintä on kuitenkin Mattlarin laulu ja hänen tekstinsä. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka Lintu-biisistä innostunut metalliyleisö reagoisi Mattlarin musiikkiin, jossa särövalli ei peitä mitään ja sanat ovat paljaita. Ne puhuvat perusasioista kuten elämästä, kuolemasta, ikävästä, rakkaudesta, kaipuusta ja onnesta. Mattlar tarjoaa paljon hyviä näkökulmia, mutta keksii myös kömpelöitä käsitteitä (kuten "ikävän ammattilainen").

Vesi on miellyttävää kuunneltavaa. Kokonaisuus ei ole täysin ehjä (varsinkin Mies on aika heikko biisi) eivätkä sanatkaan aina osu kohdalleen, mutta Mattlarin harrastama suoruus on jo sinänsä ihailtavaa, ja koska hän pääsääntöisesti onnistuu siinä mihin pyrkii, hänen erehdyksensä eivät paljon merkitse. Suoruus voi olla myös ongelma: koska musiikissa on nykyisin tapana laulaa lähinnä ennestään tuttuja latteuksia, Mattlar saattaa herättää kuulijassa vastareaktion. Mikä sekin olisi osoitus musiikin voimasta.

Tero Valkonen / Rumba 13/2000

Ennen tätä albumia aikaisempi kosketukseni Marja Mattlarin musiikkiin on kahden kappaleen verran levyltä Ehtoota! vuodelta -95, jolla hän esiintyy duona Jaakko Viitalan kanssa Westerholm-salin konsertissa. Edellämainitun perusteella osasin odottaa jotain folk-kansanmusiikki -akselilla liikkuvaa akustista ilmaisua.

Yllätykseksi ennakkokäsitykseni oli huomattavasti rajoittuneempi kuin albumin musiikillinen sisältö. Levyn yleisilmettä luonnehdittaessa kaksi sanaa nousee mieleeni useamman kerran – huolellisuus ja niukkuus. Huolellisuus tulee hyvin esille kannen ulkoasua tai sovitusten, äänityksen ja soitannan tasoa tarkasteltaessa. Niukkuudella tarkoitan vanhan "less is more" -filosofian toteutumista, joka ikävän usein tahtoo unohtua nykyteknologian mahdollisuuksien myötä. Kappaleiden yleisilme on mietiskelevän intiimi soitinosuuksien täydentäessä herkkää laulutulkintaa.

Laulujen yksinkertaiset (positiivisessa mielessä) harmonia- ja muotorakenteet ovat jättäneet sopivasti tilaa ranskalaisen Gabriel Yacoubin sekä Jaakko Viitalan idearikkaalle tuotanto- ja sovitustyölle. Levy on äänitetty Ruotsissa, Ranskassa ja Suomessa ja muusikoistakin valtaosa on ulkomaisia. Tässä on teille tarjolla laadukasta suomalaista maailmanmusiikkia pikantilla eurohöysteellä ryyditettynä. Suosittelen tarjottavaksi hyvässä seurassa viinin kera.

J. Haikonen / Musa.fi 3/2000

Marja Mattlar jatkaa yhteistyötään loistavien ranskalaismuusikoiden kanssa. Mattlarin musiikin ovat sovittaneet ja levyn tuottaneet jo lähes legendan asemassa oleva Gabriel Yacoub (mm. ex-Malicorne, sooloura) sekä myös muusikkona monipuolisen panoksen antava Jaakko Viitala. Sovitukset ovat hivelevän kauniita ja hienon erilaisilla kokoonpanoilla soitinnettuja, uutena elementtinä ovat mukana Matti Kontion tyylikkäät kanteleosuudet. Marja Mattlar on kehittynyt säveltäjänä ja laulajana, uusi itsevarmuuden tunne heijastuu hienolla tavalla kumpaankin. Tekstit ovat sisäistyneitä tuokiokuvia naiseudesta ja ihmisyydestä. Vaikka paikka paikoin lyyrisen Taiteen ohessa saisi pilkahtaa edes pieni huumorinhäivähdys tai edes hymähdys, vakavuus ja totisuus eivät onneksi käy varsinaiseksi rasitteeksi. Mattlarin kansainvälinen yhteistyö ja hänen omalakinen laulelmatyylinsä ansaitsisivat Suomessa paljon enemmän huomiota. Toivottavasti Vesi sitä tuo.

Hannu Saha / Aksentti 7/2000