Lepopulssimusiikkia pariisilaisittain

Kun artisti julkaisee ensilevynsä kypsyteltyään musiikkiaan 23 vuotta, kuvaan sopii, että julkaistava musiikki on kiireetöntä ja omaehtoista. Marja Mattlar uskoo musiikissaan tunnelmaan. Koska suomalaiset levy-yhtiöt ja tuottajat tuntuivat perustavan maailmankuvansa konkreettisemmille asioille, Mattlar kääntyi ranskalaisen folkrockin legendan Gabriel Yacoubin puoleen. Yacoub syttyi Mattlarin laulujen tunnelmista ja suostui olemaan käytettävissä. Marja Mattlarin levy Pariisi–Vuorenkylä todistaa, että taiteiden mekassa ja kyläpahasessa Hartolan kupeessa puhutaan samaa sanatonta kieltä.

Marja Mattlar on nainen, joka osaa sanoa ei. Menestyttyään iskelmälaulukilpailuissa 1970-luvulla, Mattlar kieltäytyi levytyssopimuksesta jonka ehtona oli, että levy-yhtiö valitsee Mattlarille laulut. Marja Mattlar sanoutui myös irti musiikillisesta yhteistyöstä miehensä Tapion kanssa, koska erilaiset musiikkimaut johtivat liiallisiin kompromisseihin.
– Ongelmani on ollut, etten ole osannut konkreettisesti sanoa, miten musiikkini pitäisi sovittaa. Laulujen idea ei ole olla jotain tyyliä, vaan niillä on sielu, joka on jotain aineettomampaa. Olen kuullut arvion, että naisille olisi tyypillistä tietää, mitä ei, vaikkei osaisikaan sanoa täsmälleen mitä sitten, pohdiskelee Mattlar emännöimänsä maatalon suuressa tuvassa.
Mattlar muistelee, että suomalaiset levy-yhtiöt ovat pitäneet hänen lähettämiensä demojen heikkoutena epäkaupallisuutta. Mattlar puolestaan pitää levy-yhtiöiden heikkoutena miehisen maun diktatuuria. Levy-yhtiöiden kiinnityksistä vastaavat poikkeuksetta miehet, vaikka esim. Mattlarin keikkayleisö on pääosin naisia.
– Jos nainen kuuntelisi demoja, suhtautuminen musiikkiin voisi olla erilainen, arvelee Mattlar.
Tarve tyypittää musiikki tyylisuunniksi on Mattlarin mukaan yhteistä sekä levy-yhtiöille että näiden työllistämille tuottajille ja sovittajille.
– Ranskalaiset yhteistyökumppanini tunnustivat kappaleen tunnelman lähtökohdaksi. Minun kokemusteni valossa Suomessa painotetaan liikaa komppia, soundeja, sooloja... Kappaleista halutaan vääntää väen väkisin jotain tyyliä. Minun on ollut vaikea uskoa ennen tätä, että sama tunnelma ja sielu, joka laulussa on trubaduuripohjalta, voisi säilyä isommallakin kokoonpanolla.

Samalla aaltopituudella

Ranskalainen Gabriel Yacoub tunnetaan Malicorne-yhtyeen nokkamiehenä. Progressiiviseksi folkiksi luonnehditun Malicornen musiikki on jäänyt Suomessa vähälle huomiolle, mutta yhtye niitti mainetta yli kymmenen vuoden toimintansa aikana sekä Keski-Euroopassa että Pohjois-Amerikassa.
Marja Mattlarin tietoisuuteen Malicorne iskostui aviomiehen lempiyhtyeenä. Sysäyksen yhteistyökyselyihin antoi Yacoubin viimeisin soololevy Bel vuodelta 1990, jonka sovituksiin ja tuotantoon Marja Mattlar ihastui.
Vuoden -92 alussa käynnistynyt kirjeenvaihto muuttui Yacoubin myönteisen päätöksen jälkeen äänikirjeenvaihdoksi, jossa Mattlar lähetti kappaleensa Pariisiin ja Yacoub vastasi keksimillään sovitusideoilla.
– Kun Yacoubin ensimmäiset demot tulivat, nyyhkin niitä kuunnellessani: siinä se nyt oli, mitä ehdin 20 vuotta odottaa. Tuntui huimalta, että Yacoub oli alkanut nähdä omia näkyjään niiden laulujen kautta, hämmästelee Mattlar yhteistyön sujuvuutta. Sujuvuudella Mattlar tarkoittaa ennen muuta samaa aaltopituutta ja siitä johtuvaa kommunikoinnin helppoutta. Levytysprosessin hankaluudet liittyivät aikatauluihin, sillä Yacoubin arvomaailmassa täsmällisyys ei ollut tavoitelluimpia hyveitä. Kuukauden mittaiseksi suunniteltu studiovaihe venyi lopulta kahdeksi kuukaudeksi, joskin herrasmiehinä Yacoub ja äänittäjä/ohjelmoija/studion omistaja Patrice Clementin laskuttivat vain kuukaudesta.
– Studiossa Yacoub keksi loputtomiin uusia ideoita. Hänelle oli kunnia-asia, ettei hyviäkään ideoita toistettu läpi levyn. Äänittäjä, Yacoubin bändikaveri Patrice Clementin toteutti Yacoubin villeimmätkin visiot. Clementin oli varsinainen soundivelho, joka on työskennellyt mm. Yamahan syntikkatehtaan ohjelmoijana.
– Heidän viitseliäisyytensä studiossa oli hämmästyttävää; sen katkaisi vain kolmen tunnin lounastauko, jolloin keskityttiin samalla perinpohjaisuudella syömiseen ja viinin juontiin, päivittelee Mattlar ranskalaista lounaskäytäntöä.

Rummuton svengi

Hinnaltaan Ranskassa työskentely oli Suomen tasoa. Kellariin tehty studio oli laitteistoltaan melko kevyt ja halvan oloinen, joskin moderni.
– Kaikesta näki, että ranskalaiset yhteistyökumppanini olivat satsanneet ammattitaitoon enemmän kuin puitteisiin. Levyt tehdään siellä ajan kanssa, sillä Yacoub ei edes suostunut keskustelemaan alle kuukauden studiosessiosta.
– Heti studiojakson alussa kävi ilmi, että Yacoub oli perehtynyt demoihini huolella; sovitusten tempot olivat täsmälleen samat kuin laulujeni demoversioissa. Sovitustyössä tekstien tarinat olivat polttopisteessä. Yacoub seurasi tarkasti tekstien ranskannoksia ja kuunteli sanoitusten foneettisia ja rytmisiä vivahteita toimien niiden mukaan.
Levyn sovituksissa rumpusetti loistaa poissaolollaan. Gabriel Yacoub on jo Malicornen ajoista taistellut rumpukomppia vastaan ja luonut kiehtovia rytmikudoksia milloin mistäkin äänilähteestä. Esimerkkinä mainittakoon, että kappaleella Jos sinä olet kivi soittoa tahdittaa sydämen lyönti-sample.
– Rytmisiin vivahteisiin suhtauduttiin pieteetillä. Lyömäsoittaja saapui osuuteensa silmät palaen ja kantaen paikalle hirveän arsenaalin kilkutinta ja kalkutinta. Lyömäsoitinistunnon ajaksi studion valot himmennettiin – se oli todellista shamanismia, kehuu Mattlar levyn hienovireistä rytmiikkaa.
Erityismaininnan Mattlar suo myös Yacoubin näkemyksille laulun äänittämisestä. Laulu tallennettiin läheltä ja suoraan pyrkien mahdollisimman intiimiin ja luonnolliseen soundiin. Mattlarin konstailemattoman äänen vastapainoksi raidoilla on runsaasti kahden taustalaulajattaren ääniakrobatiaa.

Eleetöntä puurtamista

Ennakkoon Mattlaria varoiteltiin, ettei ranskalainen tuottaja voi ymmärtää suomenkielisten laulujen päälle. Pelko osoittautui Mattlarin mukaan täysin turhaksi.
– Ranskalaisten palaute suomen kielestä oli: kauniita sanoja, metkaa, hauskan kuuloista. Yacoub paneutui teksteihin pienimpiä yksityiskohtia myöten. En osaa kuvitella, miten tuottaja voisi paremmin tajuta kielen nyanssit.
– Yhteistyö osoitti, että suomen kielellä voi laulaa ulkomailla, ja siitä jopa innostutaan, rohkaisee Mattlar suomeksi laulavia kollegojaan.
Tuottajasatsauksen eduiksi Mattlar laskee myös Yacoubin kansainväliset kontaktit, jotka saattavat johtaa levyn julkaisemiseen niissä maissa, joissa Yacoubilla on nimeä ja yleisöä.
Suomessa Pariisi–Vuorenkylä -levy ilmestyi Mattlarin omalla Isis-merkillä, josta Mattlar toivoo ajan myötä julkaisukanavaa myös muille tunnelmamusiikin tekijöille.
– Uskon, että Suomesta löytyy muitakin kaltaisiani, joilla on oma yleisönsä, mutta joita levy-yhtiöt eivät kiinnitä. Hidasta ja eleetöntä puurtamistahan tämä on, mutta toisaalta ei ole tarvettakaan siihen, että äkkiä ja kauheesti.
– Tätä levyä tehtiin niin huolella, että sitä kehtaa 10–20 vuotta myydäkin, uskoo Mattlar ja kutsuu asiasta kiinnostuneita paikalle, kun Gabriel Yacoub saapuu Suomeen kiertueelle marraskuun lopulla.

Heimo Hatakka / Rytmimusiikki 10/1993